Almost ready/ melkein valmis

It´s almost ready/ Melkein valmis 

Bling

Wedding dress/hääpuku

This is gonna be a wedding dress. But for who?/Tästä tulee hääpuku mutta kenelle?

Wedding dress?/ Hääpuku?

Does this look like a wedding dress? / Näyttääkö tämä hääpuvulta?

Valkoinen mekko Vol.2

Tekisi niin mieli laittaa tänne muutamia making of kuvia tekeillä olevista ja jo valmiista jutuista, mutta ne odottavat nyt kiltisti kesäkuun kuvauksia. Suunnitelmat alkuperäisestä kymmenen mekon kattavasta mallistosta syksyksi ovat nyt muuttuneet. Ensiksi pitää saada tehdä muutama kokeellisempi juttu, jotka kuvataan sitten kesäkuussa.

Olen jatkanut suunnittelutyötä tämän valkoisen mekon parissa. On ollut pakko kokeilla ja mallailla eri vaihtoehtoja, sillä toistaiseksi mikään idea ei ole vielä tuntunut "oikealta". Toistaiseksi tuon tyllin käyttäminen tuntuisi tähän mekkoon sopivalta jutulta. Tällä hetkellä valmiina on siis vain runko eli "päälliset" puuttuu. :) Toivottavasti lopputulos olisi itselleni tarpeeksi yllätyksellinen, sillä nämä luonnokset ovat jo aika nähtyä tavaraa. Uskon että hiljaa hyvä tulee.

Mustaa pitsiä voisi tulla johonkin?

Tyllistä tulee kyllä mieleen helposti vaan prinsessamekko. Onkohan se välttämättä tässä tapauksessa paha juttu?

Hei muuten kiitos taas tuhannesti kaikista hauskoista meileistä, uniikkimekko tiedusteluista ym..!! Tulee kyllä hyvä fiilis kun voi kuulla muiden ihmisten unelmista jotka liittyvät vieläpä mekkoihin!

Blue riding hood of August/ Elokuinen sinihilkka

August began and we returned home from holiday. For once a true holiday where I even forgot what day or time it was. Wonderful HOLIDAY! Perhaps just because of this, after I got home, everyday life hit me hard. My dear husband went back to work. It was time for me to continue my journey with my dream.

For the first week, I stared at my Brother-sewing machine and turned my gaze. My motivation was totally lost. All the fun ideas I had while on holiday waited to be put into practice, but starting the process felt overbearingly difficult. We continued our staring contest every evening until...

Panic attacked. August was almost halfway, and I had barely done anything useful. I pulled myself together, called the model and we set the first fitting date. I went to the fabric store. I'd decided to make a red dress. The idea for that was born of August, the beginning of schools and my friend's earlier comment: ”every woman should have at least one red dress”. I played around with the thought of Red riding hood that would combine both the school world and a red dress. 

The problems continued in the fabric store. I couldn't find any good fabric that would help me carry out my plans. I bought a red cotton fabric, nonetheless, that turned out to be a very poor choice once I got home. The fabric wrinkled the whole time and its colour was mostly close to orange in a certain light. Well...

I cut the top out of the ”red” fabric with feeling and did some – in my opinion – fun folds to it. I decided to sew the top somehow so we would have something ”ready” at the first fittings. A VERY BAD IDEA!!! The top turned out to be so small that there was no way my model would fit in it. A somewhat familiar situation straight from March...

At this point I hated the fabric so much that I gave up and decided to change the whole theme of the dress of August. It must have been first time during this year that I end up doing like this. In my opinion this was a good idea as it seemed that there were Red riding hoods everywhere already. In August the movie Red Riding Hood premiered and Sarah Jessica Parker made an appearance at her new movie's I don't know how she does it premiere wearing a Red riding hood -type of dress. The fabric is now in a closet waiting for a new model (a child) and a new inspiration.

So, I was at square one and it was maybe the 19th of August. I thought about what I personally like about August, and the top list was: the cool evenings of August, dreaming, sunsets, parks, the beach of a lake and the starry sky. That was it. Bring on a new fabric and let's get back to work.

First I made a huge hood out of the fabric. This time I'd made sure my model would fit in the dress. To be honest, even two models wouldn't have had any trouble fitting in the dress. That's how huge the dress was when I took it to the first fittings. We joked with my model, whether this one should actually be a pregnancy dress. In the fitting sessions I made some folds directly on the model.

The dress lay around my sewing table (aka kitchen table) and I had a hard time finding the key idea. The back and the front felt mismatching. The front reminded me of a wave, but the back looked like a little girl's princess dress. Not good. I named the dress a nightmare as I only wanted to wake up from the awful situation with a beautiful dress in my hands.

We met again in another fitting session, where I got the idea to put extra fabric to help cover the back. The idea worked, but it still faced another change at the sewing phase and thus, a sleeve was born. The amazing thing about this dress is that it doesn't have a zipper and it still doesn't fall and in addition, fits well at least in the front.

This dress is a sweet victory for me. August is done and I'm already looking forward to the future. September has begun much better and now this dream feels like a dream again.

During this month I've once again realized that I have lots of good old and new friends that have helped me pull through this mess. Thank you for existing! Helping out a friend hasn't gone exctinct from this world after all!

Jenni, thank you so much for fixing me up with the lovely Dorit to photograph this dress. Dorit, you are an amazingly lovely person. I am sold. (Dorit is a photographer that also writes a blog Paikka auringossa.) My model Erica, you have a remarkable ability to make people believe in their own abilities, thank you. You're super! 


So here it is my 8th dress "blue riding hood": Elaine

  

You can find more pictures from Facebook group called: I Love dresses

____________________________________________________________ 

Elokuu alkoi ja palasimme lomalta takaisin kotiin. Oikeasti kerrankin loma, jossa unohdin jopa mikä päivä oli tai paljonko kello. Ihana ihana LOMA! Ehkä juuri tämän vuoksi kotiin palattuani arki iski päin naamaa ja lujaa. Rakas mieheni otti ja palasi töihin. Oli aika jatkaa hommia unelmani parissa.

Tuijotin koko ensimmäisen viikon pöydällä lojuvaa Brother-ompelukonettani ja käänsin pääni pois. Motivaationi oli todellakin hukassa. Lomalla syntyneet hauskat ideat odottivat toteuttamistaan, mutta aloittaminen tuntui ylitse pääsemättömän vaikealta. Jatkoimme tuijotusta aina iltaisin kunnes..

Paniikki iski. Elokuu lähestyi puoliväliä, ja en ollut tehnyt oikeastaan mitään järkevää elokuun mekon suhteen. Ryhdistäydyin, soitin mallille ja sovimme ensimmäiset sovitukset. Marssin kohti kangaskauppaa. Olin päättänyt valmistaa punaisen mekon. Idea punaiseen mekkoon oli syntynyt elokuusta, koulujen alkamisesta ja ystäväni kommentista: ”jokaisella naisella pitäisi olla ainakin yksi punainen mekko”. Leikittelin ajatuksella punahilkasta, jossa yhdistyisi koulumaailma ja punainen mekko. 

Ongelmat jatkuivat kangaskaupassa. En löytänyt oikein hyvää kangasta, josta olisin voinut lähteä toteuttamaan ideaani. Ostin kuitenkin punaisen puuvillakankaan, joka osoittautui kotona todella surkeaksi valinnaksi. Kangas rypistyi koko ajan ja sen väri muistutti tietyssä valossa lähinnä oranssia. No...

Leikkasin kuitenkin ”punaisesta” kankaasta yläosan fiilispohjalta, ja tein siihen mielestäni hauskoja taitoksia. Päätin ommella yläosan jotenkin kiinni, jotta meillä olisi ekoihin sovituksiin jo jotain ”valmista”. HUONO IDEA!!! Mekon yläosasta tuli vahingossa niin pieni, ettei mallini olisi mahtunut mitenkään siihen. Sinällään melkoisen tuttu tilanne suoraan maaliskuulta...

Tässä vaiheessa vihasin kangasta jo niin paljon, että luovutin ja päätin muuttaa koko elokuun mekon teemaa. Mielestäni tämä oli ihan hyvä idea, sillä Punahilkkoja tuntui olevan valmiiksi joka paikassa. Elokuussa elokuviin oli tullut Red riding hood -leffa ja Sarah Jessica Parker asteli I don`t know how she does it -elokuvansa ensi-illassa ”punahilkka”-tyyppinen mekko päällään. Kangas odottaa nyt kaapissa pienempää mallia (lasta) ja uutta inspiraatiota.

Olin siis pisteessä nolla ja oli ehkä elokuun 19. päivä. Mietin mistä itse pidän elokuussa, ja päällimmäiseksi nousivat seuraavat asiat: elokuun viilenevät illat, auringonlaskut, puistot, järven ranta ja tähtitaivas. Siinä se oli. Uutta kangasta kehiin ja hommiin.

Valmistin kankaasta aluksi valtavan kaavun. Tällä kertaa mallini mahtuisi varmasti mekkoon. Kieltämättä mekkoon olisi mahtunut vaikka kaksi mallia. Sen verran tilavan mekon alun vein ensimmäisiin sovituksiin. Nauroimmekin mallini kanssa, että pitäisikö tästä tehdä raskausmekko.

Sovituksissa tein mallin päälle suoraan muutamia taitoksia ja laskoksia.

Mekko pyöri ja pyöri ompelupöydälläni (keittiönpöytä) enkä oikein löytänyt punaista lankaa. Mekon etu- ja takaosa olivat kuin eri paria. Etupuolesta mieleen tuli aalto, mutta takaosa muistutti ihan pikkutytön prinsessamekkoa. Ei niin hyvä juttu. Nimesin mekon painajaisuneksi, sillä halusin vaan herätä siitä kauheasta tilanteesta kaunis mekko käsissäni.

Tapasimme vielä toisissa sovituksissa, jossa sain idean laittaa mekkoon ekstrakangasta, jolla voisin ”peittää” selkäpuolta. Idea toimi, mutta se koki vielä ompeluvaiheessa yhden muutoksen, ja näin syntyi hiha. Tässä mekossa ihmeellistä on se, ettei siinä ole vetoketjua. Se pysyy silti hyvin päällä, ja istuu hyvin ainakin edestä.

Tämä mekko on minulle ”työvoitto”. Syyskuun puolelle venynyt elokuun mekko on nyt vihdoinkin paketissa, ja nyt katseet on siirretty jo kohti tulevaa. Unelma tuntuu taas unelmalta. 

Tämän kuukauden aikana olen tajunnut jälleen kerran, että mulla on paljon hyviä vanhoja ja uusia ystäviä, joiden avulla olen selvinnyt tästäkin suosta. Kiitos että ootte olemassa! Auttaminen ei ole kadonnut tästä maailmasta kokonaan! 

Jenni, kiitos kun järkkäsit mulle ihanan Doritin kuvaamaan tätä mekkoa. Dorit, olet aivan uskomattoman ihastuttava ihminen. Olen myyty. (Dorit on valokuvaaja, joka kirjoittaa myös Paikka auringossa -blogia). Mallini Erica, sulla on mieletön kyky saada ihmiset uskomaan omiin kykyihinsä. Elokuu nollattu, kiitos Erica. Kiitos myös team Urpolaiset kukista ja kannustuksesta.

Tässä siis kahdeksas "sinihilkka" mekkoni nimeltään: Elaine

Lisää kuvia löytyy Facebookin I Love dresses -ryhmästä.  

6/12! Unelmani puoliväli ja ansaittu kesäloma!

What a feeling!!! During this year I’ve made six unique dresses and I’m halfway through my dream. This is a good point to start my month-long holiday, but I promise to make the dress of July nonetheless, somehow on the side of my holiday.

But now, to the story of the dress of June.

I read an article from Olivia magazine of January 2011 (“The hardest thing is the constant secrecy”, roughly translated) that told the story of a prisoner’s wife. The article was written from the viewpoint of the prisoner’s close relative and how life had changed when the father of the family is suddenly behind bars. It was an exceptional story as usually the focus of such articles is on interviewing the relatives of the victim. Few come to think that also the killer might have a home and a loving family.

I played with the thought for a long time: could I make a dress that would be like a small story of the article I’d read? The wife of the prisoner described her feelings as anxious. However, I didn’t want to make the dress too depressing. Thus for my starting point I chose the idea of a prisoner’s wife who is physically free to enjoy her life even though she might not be able to do so mentally.

Already at the beginning of May I realized I would have to finish the dress of June well ahead of schedule in order to have a summer holiday. In real life this meant finishing the dress exceptionally fast.

In the fitting sessions I built the dress straight on the model. This time, though, I began the process right away with the lining fabric. I can’t recommend this tactic: I had to buy more lining fabric twice. It’s way cheaper to make experiments and mistakes with disposable tablecloth. Phew!

The fitting sessions went alright, but the actual dress fabric turned out to be a really bad choice. I’m talking about liquid satin – well, the name says it all already. The fabric was very slippery and the skills of an amateur dressmaker like me weren’t enough to master such challenging fabric.

I dreamed of making a big long braid to the dress and I wanted to use leather for it. I just hadn’t found good leather from any of the fabric shops I usually use (Eurokangas, Villisilkki, Kangasmakasiini etc…) Luckily I spoke up about the matter when we were visiting my parents-in-law in Seinäjoki. As their hobby is motorcycling, we immediately found four pairs of leather pants from their closets. These provided me with enough leather. Hurrah recycling! By the way, if anyone is on the lookout for the hottest piece of clothing of the summer, leather shorts, we have ‘em. Feel free to come and get your own, for free! 

The beautiful leather braid ended up looking something else in the photo shoots, which irritates the hell out of me, but time ran out and I couldn’t test the idea adequately in practice. By the way, if you like leather and leather accessories, the shop gTIE is worth checking out. Jenni has some super cool stuff in her shop.

I borrowed once a male model for the fittings. 

The model for the dress of June was a beauty called Manuela. She’s the tallest of the models I’ve used so far (172 cm). During this month I decided that from now on, I’ll be using models who are under 175 cm tall. Or else I’ll have to get myself a stool to stand on for the fitting sessions.

I was excited about the photo shoots location, as we went to Suomenlinna that has a working open prison. Hence the story of the dress felt real at the location. Our day of photo shoots ended with a picnic, a cheerful mood and a spectacular sunset.

Thank you:

Big thanks to my photographer Risto Kuulasmaa for the last six months. It’s been an amazing journey so far. Thank you Manuela for putting up with the fuss of the day of the photo shoots and that I finished the dress only a moment before heading out to the photo shoots. I’m sorry for the constant hurry. Perhaps my thoughts were already focused on the holiday… Luckily, soon we’ll get to celebrate the finished dress of June and also life in every way.

Thanks also to my friend HP. You truly have what it takes to be a model. Thank you my dear men, I’m looking forward to the holiday with you. Salli, I love you! A super big thank you to Rebecca, Riitta, Mea, Outi and Manuela. You’ve done a magnificent job for my dream. Next week, let’s have a ball!

This dress ain’t perfect and it has a lot of mistakes. For instance, it lacks the (in)famous zipper. This dress proves that I truly am not a professional but an amateur dressmaker that still has a lot to learn. Luckily I have six more dresses to go, so that I can make progress and do things a bit better than before.

However, now it’s time to focus on dress choices of my own: next week I’ll be attending my friend’s wedding. Summer of Love 2011, here we come!

My 6th dress:

__________________________________________________________________

Voi elämä miten mahtava olo!!! Olen valmistanut tämän vuoden aikana kuusi mekkoa, ja olen unelmani puolessa välissä. Osa mekoista on onnistunut niin, etten usko edes itse tehneeni niitä. Osa mekoista on kuitenkin osoittanut sen, että asiat olisivat voineet mennä paremminkin. Tästä on kuitenkin hyvä aloittaa kuukauden mittainen loma, mutta heinäkuun mekon lupaan kuitenkin tehdä totta kai. Itse asiassa se on jo ihan hyvällä mallillla.

Näin alkuun: Facebookissa on useampi I Love dresses-niminen ryhmä. Minun unelmaani liittyvän ryhmän profiilikuva on tämä:

Logon on suunnitellut isäni Matti Karttunen

Mutta nyt siis kesäkuun mekon tarinan ja kuvien pariin.

Luin tammikuussa 2011 ilmestyneestä Olivia-lehdestä artikkelin (”Raskainta on jatkuva salailu”), joka kertoi tarinan vangin vaimosta. Juttu oli siis kirjoitettu vangin lähiomaisen näkökulmasta, ja siitä kuinka elämä oli muuttunut, kun perheenisä istuukin yhtäkkiä linnassa. Juttu oli poikkeuksellinen, sillä yleensähän jutuissa on haastateltu uhrin omaisia. Harva meistä tulee ajatelleeksi sitä, että tappajallakin voisi olla koti ja rakastava perhe. 

Pyörittelin pitkään ajatusta: Voisinko tehdä mekon, joka olisi pieni kertomus lukemastani jutusta? Vangin vaimo kuvaili oloaan ahdistuneeksi. En halunnut tehdä mekosta kuitenkaan liian synkkää. Siksipä päätinkin leikitellä ajatuksella vangin vaimosta, joka on fyysisesti vapaa nauttimaan elämästään vaikka ei henkisesti siihen kykenisikään.

Tajusin jo toukokuun alussa, että kesäkuun mekko olisi saatava hyvissä ajoin valmiiksi, että voisin pitää kesälomaa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että minun oli tehtävä kesäkuun mekko valmiiksi poikkeuksellisen nopeasti. Varasin siis aikaa mekolle konkreettisesti noin kaksi viikkoa. HUONO IDEA!!!

Rakensin sovituksissa mekon mallin päälle suoraan. Tosin tällä kertaa aloitin tekemisen suoraan vuorikankaan avulla. En suosittele tätä toimintamallia muille amatööreille, sillä jouduin hakemaan vuorikangasta lisää kaupasta kaksi kertaa. Kertakäyttöpöytäliinaan on edullisempaa tehdä virheitä ja kokeiluja. Huoh!

Tässä vaiheessa homma oli vielä ihan hyvällä mallilla, mutta sitten nuppineulat purkaantuivat pukupussissa...

Sovitukset menivät ihan hyvin, mutta varsinainen mekkokangas osoittautui todella huonoksi valinnaksi. Tarkoitan liquid satiinia, jonka nimikin kertoo jo paljon. Kangas liukui koko ajan, ja tällaisen amatööriompelijan taidot eivät riittäneet käsittelemään haastavaa kangasta. Virheet näkyvät lopputuloksessa.  

Haaveilin tekeväni mekkoon paksun ja pitkän letin, johon tahdoin käyttää nahkaa. En vain ollut löytänyt hyvää nahkaa mistään yleisimmin käyttämistäni kangaskaupoista (Eurokangas, Villisilkki - no täältä ei ainakaan, Kangasmakasiini ym…). Onneksi kuitenkin tajusin avata suuni, kun olimme Seinäjoella appivanhempieni luona. Moottoripyöräilyä harrastavien ihmisten kaapeista löytyi heti neljät vanhat nahkahousut, joista sain käyttööni tarvittavan määrän nahkaa. Kierrätys kunniaan! Muuten jos joku kaipaa kesän kuuminta hottiskamaa eli nahkashortseja niin täältä löytyy. Saa tulla hakemaan pois, ja ihan ilmaiseksi :)

Tiiviisti letitetty nahkakangas näyttää aika makeelta.

Muuten tuo kaunis nahkaletti ei sitten näyttänyt tuolta kuvauksissa, mikä harmittaa ihan pirusti mutta aika loppui tällä kertaa kesken enkä ehtinyt kokeilemaan ideaani tarpeeksi käytännössä. (Muuten, jos joku tykkää nahkasta ja nahkasta tehdystä asusteista kannattaa tsekata gTIE-niminen liike. Jennillä on ihan superhienoja juttuja liikkeessään).

Kesäkuun mekon mallina toimi Manuela-niminen kaunotar. Manuela on pisin tähän asti käyttämistäni malleista (172 cm). Päätin tämän kuukauden aikana, että käytän jatkossa maksimissaan 175 cm mittaisia malleja. Tai muuten joudun hankkimaan lastenjakkaran korokkeeksi itselleni sovituksia varten.

Käytin myös kerran hätäpäissäni erästä  kylässä ollutta miestä sovitusnukkena. Tämä mies oli vielä pidempi kuin mallini. 

Olin innoissani kuvauspaikasta, sillä menimme ottamaan kuvat Suomenlinnaan. Suomenlinnassa on toiminnassa oleva avovankila, joten mekon tarina tuntui todelta kuvauspaikalla. Kuvauspäivämme huipentui piknikkiin, (erityisesti minun) hilpeään olotilaan ja upeaan auringonlaskuun. Kiitos Risto ja Manuela, että jaksoitte laadukkaita juttujani.

Kesäkuun kiitokset menevät tähän tahtiin:

Valokuvaaja Risto Kuulasmaa kiitos viimeisestä puolesta vuodesta. On ollut huikea matka tähän asti. Toivottavasti edessämme on vielä monta hyvää seikkailua!

Kiitos Manuela että jaksoit kuvauspäivän säädön, ja sen että viimeistelin mekon vain hetkeä ennen kuvauksiin lähtöä. Olen pahoillani siitä, että oli niin kiire koko ajan. Ehkä ajatukset olivat jo niin lomassa… Onneksi päästään pian vihdoinkin juhlimaan kesäkuun mekon valmistumista ja elämää muutenkin.

Kiitos myös ystävälleni HP:lle. Sinussa on todellakin mallin ainesta. Suloinen meikkaaja Linda thank you!! Kiitos rakkaat mieheni odotan jo lomaa kanssanne. Salli kääntäjäni, I love you!  Supersuuri kiitos myös Rebeccalle, Riitalle, Mealle, Outille. Te olette tehneet upeaa työtä unelmani eteen. Ensi viikolla korot kohti taivasta!

Tämä mekko ei ole täydellinen, ja siinä on paljon virheitä. Siitä puuttuu muun muassa kuuluisa vetoketju. Tämä mekko todistaa sen, etten todellakaan ole ammattilainen vaan amatööriompelija, jolla on vielä paljon opittavaa. Onneksi minulla on vielä kuusi mekkoa luotavana, jotta voin kehittyä ja tehdä asioita ehkä hieman paremmin kuin ennen. Jään odottamaan teidän kommenttejanne mekosta ja kuvista.

Mutta nyt täytyy alkaa miettimään omia mekkovalintoja, sillä ensi viikolla suuntaan ystäväni häihin. Rakkauden kesä 2011 here we come!

Kuudes mekkoni on nimeltään: