In the past year I have in turns been excited, tired, thrilled but also stressed. Making dresses during the nap time of my child has been wonderfully therapeutic, but at times also exhausting. In practice there hasn't been that much time for making dresses, and the fear of time running out has been a constant feeling.
I feel like I'm doing my old job as a producer when scheduling photo shoots with the photographer, models and the make-up artist. The exception is that there are no official working hours, but on the contrary I have to do it all in my free time. I still feel that this has nonetheless been an amazing experience for me, and without this whole process I probably wouldn't know as well what things are the most important ones in my life.
________________________________________________________________________
Yhdestoista mekkoni on nyt valmis. Minun pitäisi olla onnellinen, mutta pian loppuva vuosi on saanut minut huolestumaan. Päässäni on ihan liikaa toteuttamattomia ja kokeilemattomia ideoita, etten saa millään niitä kaikkia mahtumaan viimeiseen (12) jäljellä olevaan mekkoon. Mitä tapahtuu ensi vuonna?
Olen kuluneen vuoden aikana ollut vuorotellen innoissani, väsynyt, fiiliksissä mutta myös stressissä. Mekkojen tekeminen lapseni päiväunien aikana on ollut ihanan terapeuttista, mutta samalla joskus aika uuvuttavaa. Aikaa tekemiseen on käytännössä aika vähän, ja pelko ajan loppumisesta kesken hiipii usein mieleeni.
Tuntuu että teen vanhaa tuottajan työtäni sopiessani aikatauluja kuvauspäivien, kuvaajan, mallien ja meikkaajien välillä. Yrittäen siinä samalla suunnitella, sovittaa ja ommella. Työaikaa ei virallisesti ole, vaan kaikki on pystyttävä hoitamaan omalla ajalla. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä on ollut kuitenkin minulle ihan mielettömän upea juttu, ja ilman tätä kaikkea prosessia tuskin tietäisin yhtä vahvasti sitä, mitkä asiat elämässäni ovat oikeasti kaikista tärkeimpiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti