I decided already in January that I have to have at least one children’s dress in my collection. I’ve never made one, probably because there has never been a need for that. And actually still isn’t as I don’t have a small princess at home.
Luckily I got to borrow a certain tiny princess called Mea as a model for the dress of March. I was thrilled and thought that now I’m going to make a princess dress of the century. Reality, though, is always a bit different. During the first meeting I realized that we couldn’t organize normal fitting sessions. As it turned out, my little model wouldn’t stay put, so I started to make the dress without any fittings, cool as a cucumber. I checked out children’s dresses in stores as an inspiration for the top and I thought I could perceive the size visually.
However, this month nothing went as planned. A thorough account of all the stages of the dress of March would take years, hence I’ll show you the making of the dress with a series of photographs.
 |
The top of the first draft of the dress was way too small. Even though the model was delicate and slender, she couldn’t fit into my miniature dress. In addition, I sewed the shoulder seams wrong so in a way it was good I had to start all over again. I also made a tulle skirt that my resolute model rejected at first sight. A good start!
 |
| I changed the fabric of the top and made it a bit bigger than the original. |
I received a holiday greeting from my model via phone: Hi I can say sausage! I was very happy that Mea’s vocabulary was getting larger. However, at the time I had no idea how much trouble this word would get me in.
I bought lamé taffeta first for the whole dress, but already the first version of the top had proved the warnings of the salesperson right. The fabric wouldn’t survive any kind of stretching etc. Yeah yeah, I thought. In real life the fabric didn’t endure any kind of handling at all. Why do they sell a fabric, with which you can’t do anything?
Propping up the hem. I read sewing instructions that stated that you could easily gather the hem by loosening and tightening some sewing thread. Okay, WHAT? I gathered the hem by hand and sewed a seam on top with the machine .
I sewed organza butterflies to the hem by hand and voilá! The dress was ready for fitting.
My model was way too busy for fittings. ”I am on a holiday!” she informed me via SMS.
I’m changing the opinion I had in January: zippers, I hate you again and lining, you too. Although my aggressions with the zipper turned out to be totally in vain as I received yet another SMS from my model.
 |
| Uh-oh... it won’t fit. |
Rrright. Apparently kids can literally grow out of their clothes in a month. Where did we go wrong? Did my model eat too many sausages? Was the dress too tiny in the first place or am I really an amateur dressmaker who can’t make dresses for children?
Letting out the dress and unpicking were not an option, because the fabric wouldn’t have survived the unpicking. The photo shoots were four days away and I was about to travel out of town. Can I give up now, please?
I didn’t want a dress that wouldn’t fit in the photo shoots. And so my own real life Project Runway started. I borrowed a tricot dress from the model as an example.
Back to roots. I had plans in Joensuu, so I sewed the other dress with my mother’s trusted sewing machine.
I should have let go the idea of the princess dress straight away, because my model wouldn’t have liked it anyway. Mea is adorable as she understands to demand practical clothes in which you can go running about.
So in the end of the month I have done two dresses. Phew..
Thank you little Mea. You are the most gorgeous borrowed princess in the whole wide world! Thank you Lehtomäki family, you’re starting to be a pretty big part of my dream. Thank you Salli, thank you Risto, for hearing out my ideas of the dresses. You guys ROCK! Thank you my dear men for the greatest birthday present ever. Once again Risto Kuulasmaa took amazing pictures. You can find out more Risto`s pictures: http://www.flickr.com/photos/zachris. My newest dress is called M drop.
Päätin jo tammikuussa että 12 mekon kokoelmaani pitää saada ainakin yksi lastenmekko. En ole koskaan tehnyt lastenmekkoa. Varmaan ihan siksi, ettei sellaiselle ole ollut tarvetta. Eikä oikeastaan vieläkään ole, sillä en omista pientä prinsessaa.
Sain onneksi lainata erästä pientä Mea-prinsessaa maaliskuun mekkoni malliksi. Olin innoissani ja ajattelin, että nyt kyllä teen vuosisadan hienoimman prinsessamekon. Unelmoinnit sikseen ja elämän realiteetit käteen. Tajusin jo ensi tapaamisemme aikana, ettei normaaleja sovituksia voisi järjestää. Nimittäin pikku mallini ei malttanut millään pysyä paikoillaan, joten aloitin kylmän viileästi valmistamaan mekkoa sen enempää mallailematta. Katselin kaupasta mallia yläosaan lastenjuhlamekoista, ja ajattelin osaavani hahmottaa koon noin silmämuistin avulla.
Tässä kuussa mikään ei mennyt oikeastaan niin kuin piti. Maaliskuun mekon yksityiskohtaisempi tekovaiheiden läpikäyminen veisi vuosia, joten tämän vuoksi esittelen teille mekon tekovaiheet kuvasarjan avulla.
Vaihdoin yläosan kankaan ja suurensin hieman alkuperäisestä koosta.
Sain malliltani puhelimeeni hiihtolomatervehdyksen: Moi osaan sanoa makkaraa! Olin suunnattoman onnellinen Mean sanavaraston karttumisesta. En vaan osannut tuolloin aavistaa, minkälaisiin ongelmiin voisin joutua tämän sanan myötä.
Ostin kaupasta lameetaftia aluksi koko mekkoon, mutta jo ensimmäinen yläosakokeiluni oli todistanut myyjän varoittelut oikeaksi. Kangas ei tulisi kestämään kovia vetoja ym... Joo joo totesin. Todellisuudessa kangas ei kestänyt minkäänlaista käsittelyä. Miksi tuollaista kangasta edes myydään, jos sillä ei voi tehdä mitään?
Helman pönkitys. Luin ompeluohjeita, joissa kerrottiin että mekonhelman voi rypyttää helposti jonkun ompelulangan löysyttämisellä ja vetämisellä kireälle. JEP ja WHAT? Rypytin siis reunan käsinommellen, ja vetäisin koneella sauman päälle.
Ei päästy sovittamaan ei. Sain malliltani tekstiviestin: Oon lomalla! Palataan asiaan myöhemmin!
Muutan mielipiteeni tammikuusta. Vetoketju vihaan sinua taas ja vuorikangasta siinä ohessa. Manailuni vetoketjun kanssa tosin osoittautuivat täysin turhiksi, sillä sain jälleen malliltani kuvaviestin.
 |
| O ou.. ei mee kiinni.. |
Jep jep. Lapset voivat siis kirjaimellisesti kasvaa kuukaudessa ulos vaatteistaan. Missä meni pieleen? Söikö mallini liikaa makkaraa? Oliko mekko alunperinkin liian pieni vai olenko todellakin amatööriompelija, joka ei osaa tehdä lapselle sopivaa mekkoa?
Suurentaminen ja purkaminen olivat täysin poissuljettuja vaihtoehtoja, sillä kangas ei olisi kestänyt ratkomista. Kuvauksiin oli aikaa 4 päivää ja olin lähdössä reissuun. Saako nyt luovuttaa?
En halunnut kuvauksiin mekkoa, joka ei mahtuisi kiinni. Tästä alkoikin todellinen oman elämäni
project runway. Lainasin malliltani trikoomekkoa malliksi.
Paluu juurille. Olin sopinut menoja Joensuuhun, joten ompelin toisen mekon äitini ”luottokoneella”.
Olisi pitänyt alun alkaen unohtaa prinsessamekko, koska tää mun malli ei olisi pitänyt siitä kuitenkaan. Mea on ihana, kun se ymmärtää vaatia käytännöllisiä vaatteita, joissa pääsee kirmailemaan.
Kuukauden päätteeksi tein siis kaksi mekkoa, joista toinen jäi liian pieneksi ja toisessa on runsaasti kasvunvaraa. Kyllä, olen vieläkin amatööriompelija.
Kiitos pikku Mea. Olet maailman ihanin lainaprinsessa! Kiitos Lehtomäet jotka alatte olemaan melko suuri osa tätä mun unelmaa. Kiitos Salli, kiitos Risto että jaksatte kuunnella ideoitani mekoista. Kiitos rakkaat mieheni maailman ihanimmasta synttärilahjasta ikinä. Jälleen kerran Risto Kuulasmaa otti mielettömiä kuvia. Riston muita kuvia voi käydää tsekkaamassa: http://www.flickr.com/photos/zachris
Uusin mekkoni: M drop
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti