6/12! Unelmani puoliväli ja ansaittu kesäloma!

What a feeling!!! During this year I’ve made six unique dresses and I’m halfway through my dream. This is a good point to start my month-long holiday, but I promise to make the dress of July nonetheless, somehow on the side of my holiday.

But now, to the story of the dress of June.

I read an article from Olivia magazine of January 2011 (“The hardest thing is the constant secrecy”, roughly translated) that told the story of a prisoner’s wife. The article was written from the viewpoint of the prisoner’s close relative and how life had changed when the father of the family is suddenly behind bars. It was an exceptional story as usually the focus of such articles is on interviewing the relatives of the victim. Few come to think that also the killer might have a home and a loving family.

I played with the thought for a long time: could I make a dress that would be like a small story of the article I’d read? The wife of the prisoner described her feelings as anxious. However, I didn’t want to make the dress too depressing. Thus for my starting point I chose the idea of a prisoner’s wife who is physically free to enjoy her life even though she might not be able to do so mentally.

Already at the beginning of May I realized I would have to finish the dress of June well ahead of schedule in order to have a summer holiday. In real life this meant finishing the dress exceptionally fast.

In the fitting sessions I built the dress straight on the model. This time, though, I began the process right away with the lining fabric. I can’t recommend this tactic: I had to buy more lining fabric twice. It’s way cheaper to make experiments and mistakes with disposable tablecloth. Phew!

The fitting sessions went alright, but the actual dress fabric turned out to be a really bad choice. I’m talking about liquid satin – well, the name says it all already. The fabric was very slippery and the skills of an amateur dressmaker like me weren’t enough to master such challenging fabric.

I dreamed of making a big long braid to the dress and I wanted to use leather for it. I just hadn’t found good leather from any of the fabric shops I usually use (Eurokangas, Villisilkki, Kangasmakasiini etc…) Luckily I spoke up about the matter when we were visiting my parents-in-law in Seinäjoki. As their hobby is motorcycling, we immediately found four pairs of leather pants from their closets. These provided me with enough leather. Hurrah recycling! By the way, if anyone is on the lookout for the hottest piece of clothing of the summer, leather shorts, we have ‘em. Feel free to come and get your own, for free! 

The beautiful leather braid ended up looking something else in the photo shoots, which irritates the hell out of me, but time ran out and I couldn’t test the idea adequately in practice. By the way, if you like leather and leather accessories, the shop gTIE is worth checking out. Jenni has some super cool stuff in her shop.

I borrowed once a male model for the fittings. 

The model for the dress of June was a beauty called Manuela. She’s the tallest of the models I’ve used so far (172 cm). During this month I decided that from now on, I’ll be using models who are under 175 cm tall. Or else I’ll have to get myself a stool to stand on for the fitting sessions.

I was excited about the photo shoots location, as we went to Suomenlinna that has a working open prison. Hence the story of the dress felt real at the location. Our day of photo shoots ended with a picnic, a cheerful mood and a spectacular sunset.

Thank you:

Big thanks to my photographer Risto Kuulasmaa for the last six months. It’s been an amazing journey so far. Thank you Manuela for putting up with the fuss of the day of the photo shoots and that I finished the dress only a moment before heading out to the photo shoots. I’m sorry for the constant hurry. Perhaps my thoughts were already focused on the holiday… Luckily, soon we’ll get to celebrate the finished dress of June and also life in every way.

Thanks also to my friend HP. You truly have what it takes to be a model. Thank you my dear men, I’m looking forward to the holiday with you. Salli, I love you! A super big thank you to Rebecca, Riitta, Mea, Outi and Manuela. You’ve done a magnificent job for my dream. Next week, let’s have a ball!

This dress ain’t perfect and it has a lot of mistakes. For instance, it lacks the (in)famous zipper. This dress proves that I truly am not a professional but an amateur dressmaker that still has a lot to learn. Luckily I have six more dresses to go, so that I can make progress and do things a bit better than before.

However, now it’s time to focus on dress choices of my own: next week I’ll be attending my friend’s wedding. Summer of Love 2011, here we come!

My 6th dress:

__________________________________________________________________

Voi elämä miten mahtava olo!!! Olen valmistanut tämän vuoden aikana kuusi mekkoa, ja olen unelmani puolessa välissä. Osa mekoista on onnistunut niin, etten usko edes itse tehneeni niitä. Osa mekoista on kuitenkin osoittanut sen, että asiat olisivat voineet mennä paremminkin. Tästä on kuitenkin hyvä aloittaa kuukauden mittainen loma, mutta heinäkuun mekon lupaan kuitenkin tehdä totta kai. Itse asiassa se on jo ihan hyvällä mallillla.

Näin alkuun: Facebookissa on useampi I Love dresses-niminen ryhmä. Minun unelmaani liittyvän ryhmän profiilikuva on tämä:

Logon on suunnitellut isäni Matti Karttunen

Mutta nyt siis kesäkuun mekon tarinan ja kuvien pariin.

Luin tammikuussa 2011 ilmestyneestä Olivia-lehdestä artikkelin (”Raskainta on jatkuva salailu”), joka kertoi tarinan vangin vaimosta. Juttu oli siis kirjoitettu vangin lähiomaisen näkökulmasta, ja siitä kuinka elämä oli muuttunut, kun perheenisä istuukin yhtäkkiä linnassa. Juttu oli poikkeuksellinen, sillä yleensähän jutuissa on haastateltu uhrin omaisia. Harva meistä tulee ajatelleeksi sitä, että tappajallakin voisi olla koti ja rakastava perhe. 

Pyörittelin pitkään ajatusta: Voisinko tehdä mekon, joka olisi pieni kertomus lukemastani jutusta? Vangin vaimo kuvaili oloaan ahdistuneeksi. En halunnut tehdä mekosta kuitenkaan liian synkkää. Siksipä päätinkin leikitellä ajatuksella vangin vaimosta, joka on fyysisesti vapaa nauttimaan elämästään vaikka ei henkisesti siihen kykenisikään.

Tajusin jo toukokuun alussa, että kesäkuun mekko olisi saatava hyvissä ajoin valmiiksi, että voisin pitää kesälomaa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että minun oli tehtävä kesäkuun mekko valmiiksi poikkeuksellisen nopeasti. Varasin siis aikaa mekolle konkreettisesti noin kaksi viikkoa. HUONO IDEA!!!

Rakensin sovituksissa mekon mallin päälle suoraan. Tosin tällä kertaa aloitin tekemisen suoraan vuorikankaan avulla. En suosittele tätä toimintamallia muille amatööreille, sillä jouduin hakemaan vuorikangasta lisää kaupasta kaksi kertaa. Kertakäyttöpöytäliinaan on edullisempaa tehdä virheitä ja kokeiluja. Huoh!

Tässä vaiheessa homma oli vielä ihan hyvällä mallilla, mutta sitten nuppineulat purkaantuivat pukupussissa...

Sovitukset menivät ihan hyvin, mutta varsinainen mekkokangas osoittautui todella huonoksi valinnaksi. Tarkoitan liquid satiinia, jonka nimikin kertoo jo paljon. Kangas liukui koko ajan, ja tällaisen amatööriompelijan taidot eivät riittäneet käsittelemään haastavaa kangasta. Virheet näkyvät lopputuloksessa.  

Haaveilin tekeväni mekkoon paksun ja pitkän letin, johon tahdoin käyttää nahkaa. En vain ollut löytänyt hyvää nahkaa mistään yleisimmin käyttämistäni kangaskaupoista (Eurokangas, Villisilkki - no täältä ei ainakaan, Kangasmakasiini ym…). Onneksi kuitenkin tajusin avata suuni, kun olimme Seinäjoella appivanhempieni luona. Moottoripyöräilyä harrastavien ihmisten kaapeista löytyi heti neljät vanhat nahkahousut, joista sain käyttööni tarvittavan määrän nahkaa. Kierrätys kunniaan! Muuten jos joku kaipaa kesän kuuminta hottiskamaa eli nahkashortseja niin täältä löytyy. Saa tulla hakemaan pois, ja ihan ilmaiseksi :)

Tiiviisti letitetty nahkakangas näyttää aika makeelta.

Muuten tuo kaunis nahkaletti ei sitten näyttänyt tuolta kuvauksissa, mikä harmittaa ihan pirusti mutta aika loppui tällä kertaa kesken enkä ehtinyt kokeilemaan ideaani tarpeeksi käytännössä. (Muuten, jos joku tykkää nahkasta ja nahkasta tehdystä asusteista kannattaa tsekata gTIE-niminen liike. Jennillä on ihan superhienoja juttuja liikkeessään).

Kesäkuun mekon mallina toimi Manuela-niminen kaunotar. Manuela on pisin tähän asti käyttämistäni malleista (172 cm). Päätin tämän kuukauden aikana, että käytän jatkossa maksimissaan 175 cm mittaisia malleja. Tai muuten joudun hankkimaan lastenjakkaran korokkeeksi itselleni sovituksia varten.

Käytin myös kerran hätäpäissäni erästä  kylässä ollutta miestä sovitusnukkena. Tämä mies oli vielä pidempi kuin mallini. 

Olin innoissani kuvauspaikasta, sillä menimme ottamaan kuvat Suomenlinnaan. Suomenlinnassa on toiminnassa oleva avovankila, joten mekon tarina tuntui todelta kuvauspaikalla. Kuvauspäivämme huipentui piknikkiin, (erityisesti minun) hilpeään olotilaan ja upeaan auringonlaskuun. Kiitos Risto ja Manuela, että jaksoitte laadukkaita juttujani.

Kesäkuun kiitokset menevät tähän tahtiin:

Valokuvaaja Risto Kuulasmaa kiitos viimeisestä puolesta vuodesta. On ollut huikea matka tähän asti. Toivottavasti edessämme on vielä monta hyvää seikkailua!

Kiitos Manuela että jaksoit kuvauspäivän säädön, ja sen että viimeistelin mekon vain hetkeä ennen kuvauksiin lähtöä. Olen pahoillani siitä, että oli niin kiire koko ajan. Ehkä ajatukset olivat jo niin lomassa… Onneksi päästään pian vihdoinkin juhlimaan kesäkuun mekon valmistumista ja elämää muutenkin.

Kiitos myös ystävälleni HP:lle. Sinussa on todellakin mallin ainesta. Suloinen meikkaaja Linda thank you!! Kiitos rakkaat mieheni odotan jo lomaa kanssanne. Salli kääntäjäni, I love you!  Supersuuri kiitos myös Rebeccalle, Riitalle, Mealle, Outille. Te olette tehneet upeaa työtä unelmani eteen. Ensi viikolla korot kohti taivasta!

Tämä mekko ei ole täydellinen, ja siinä on paljon virheitä. Siitä puuttuu muun muassa kuuluisa vetoketju. Tämä mekko todistaa sen, etten todellakaan ole ammattilainen vaan amatööriompelija, jolla on vielä paljon opittavaa. Onneksi minulla on vielä kuusi mekkoa luotavana, jotta voin kehittyä ja tehdä asioita ehkä hieman paremmin kuin ennen. Jään odottamaan teidän kommenttejanne mekosta ja kuvista.

Mutta nyt täytyy alkaa miettimään omia mekkovalintoja, sillä ensi viikolla suuntaan ystäväni häihin. Rakkauden kesä 2011 here we come!

Kuudes mekkoni on nimeltään:

Odessa A and the tender touch of April/Odessa A ja huhtikuun hento kosketus

I often go back and reminisce about last year’s events and last spring. It’s April. My head’s spinning. I am simultaneously exhausted, happy, excited, confused, tense, relieved but most of all, happy. I have become a mother. For the first time in my life I’m in a whole new role. A tiny wrinkly snub-nosed baby looks at me frowning. A new brave life had begun.

We came home that wasn’t actually our own home, instead a temporary home furnished with rental furniture. However, there was an incredibly beautiful view over Hollywood from there. We travelled around Santa Barbara, Hermosa Beach, Venice, Malibu… Life felt like a dream with all its new elements, even though at times it wasn’t just that.

The city was full of warmth. There were people everywhere: thousands of bold, beautiful, homeless, successful, rich, dear, poor people, dreamers and thieves. Lights at nights and staring at them became familiar. The city of lost angels never slept and neither did I.

Last year in April a song came also back to me, one that I hadn’t listened to in ages. Coincidentally I found it from my iPod and simultaneously my mind filled with memories attached to this song. “My mind wanders far away, to Odessa, to graveyards in July…” (Ultra Bra: Villiviini ~ Creeper in English). A smile crept up on my face. There I was, in a café, in the midst of all the fuss of a big city, listening to Finnish music and smiling. I pictured in my mind what Odessa might look like. I wanna go there someday..

The dress of April is my memory. A dear one.

This is a truly unique dress. The folds are made directly on the model, so it's gonna be pretty much impossible to find or do a similar dress. 

First fitting 

Second fitting

I found a magicial glue called Gutermann. I used it to decorate my dress with pastes. Love it!

For everyone’s information, now and in the future: the models of my dresses have nothing to do with the stories of the dresses. Stories are stories and models are models (all of which are regular lovely women, all under 175 cm). That said, the model of April is admittedly a real life angel (saving our family), Outi.

Since the beginning of this month I’ve made notes of how long it takes to make a dress and how much the accessories cost.

Fittings:

45 min + gossiping

60 min + planning, visioning for 1 hour

20 min - model did fitting by herself

Negotiations and palavers via phone:

30 min – makeup, hair, photo shoots, location, theme

40 min - Phone calls and SMS

Sewing:

3,5 hours  Sewing and cutting the lining with interruptions

2 hours  Zigzagging and cutting the fabric

20 minutes  Pins to the neckline

1, 5 hrs  Sewing the neckline and seaming the other side

1,5 hrs  Sewing sides

1, 5 hrs Gluing the hem,

1 hr Sewing the lining

Sewing by hand:

3 hrs Folding + wine glasses sometimes

1,5 hrs  Attaching the folds into the dress

1 hr  Remaking the folds in the back, folding the sides

1 hr  Repairing the folds in the back

1 hr Sewing the back and the hem

1 hr Sewing the hem  

2 hrs Gluing pastes

1 hr Finishing and sewing the snaps in the shoulders 

2 hrs fixing the hem etc.  

Planning: 

1 hr

Writing: 

3 hrs

Photo shoots: 

2 hrs makeup and hair

2 hrs photo shoots 

Costs:

 Lining 1,2 m 8,40€, wrinkled satin, white 1,5 m 7€, thread 1,5€, wrinkled satin 1,6 m 7,50€ (0,5 m was left over), diamonds 2,5€ a box. Wonder glue Gutermann 5,80€ a tube, see-through snaps and pieces of satin lace 1€.

During April I talked with several professional seamstresses and they evaluated their hourly pay to be approximately 30 €. After this dress I understand better how much time making a dress actually takes and thus also their higher prices. However, can one even measure the price of a truly original dress? I think not, as it is priceless in its uniqueness!

Thanks to my lovely model Outi. (ps. my son is in love with you!) Risto Kuulasmaa you took amazing photos! You are simple the best. http://www.flickr.com/photos/zachris  Thanks to Punavuori residence and Mattolaituri http://www.mattolaituri.com

PS. THANK YOU GRANDMA FOR PINS!!!  Without them this dress wouldn’t have worked out. 12 pins were no way near enough for making the folds.

PSS. Facebook has a group called I Love dresses. You can find more making of pictures from there.

Now meet my beuatiful memory: Odessa A

  

________________________________________________________________

Odessa A ja huhtikuun hento kosketus

Palaan ajatuksissani useasti viime vuoden tapahtumiin ja erityisesti kevääseen. On huhtikuu. Pääni on pyörällä. Olen yhtä aikaa väsynyt, jännittynyt, sekaisin, kireä, helpottunut mutta ennen kaikkea onnellinen. Minusta on tullut äiti. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen täysin uudessa roolissa. Pieni ruttuinen nykerönenä kurkistaa minuun kulmiensa alta. Uusi urhea elämä oli saanut alkunsa.

Tulimme kotiin joka ei oikeastaan ollut edes oma koti, vaan vuokrakalusteilla sisustettu väliaikainen koti, josta aukesi kuitenkin uskomattoman kaunis näky Hollywoodin. Reissasimme Santa Barbarassa, Hermosa Beachillä, Venicessä, Malibussa ja ties missä. Elämäntilanne tuntui unelmalta uutuudessaan, vaikka se ei ollutkaan aina ihan sitä.

Suurkaupunki huokui lämpöä. Ihmisiä oli kaikkialla: kauniita, rohkeita, kodittomia, haaveilijoita, menestyjiä, rikkaita, rakkaita, köyhiä ja varkaita tuhansittain. Öinen valomeri ja sen tuijottaminen tulivat minulle tutuiksi. Enkelten kaupunki ei nukkunut koskaan, enkä oikeastaan minäkään.

Viime vuonna huhtikuussa päähäni palasi myös eräs kappale, jota en ollut kuunnellut aikoihin. Löysin sen kuin sattumalta iPodistani, ja samalla mieleeni tulvi lukuisia muistoja, joita tähän kappaleeseen liittyi. ”Ajatukseni kaukana Odessassa rautateillä kaislikoissa, ajatukseni kaukana Odessassa hautausmailla heinäkuussa...” Ultra Bra: Villiviini. Minua hymyilytti. Kuuntelin siinä kahvilassa, suurkaupungin vilinässä, suomalaista musiikkia ja hymyilin. Kuvittelin mielessäni millaiselta Odessa näyttää..

Huhtikuun mekko on minun muistoni, rakas sellainen.

Tiedoksi kaikille nyt ja jatkossakin. Mekkojeni mallit eivät liity oikeastaan mitenkään mekkojeni tarinoihin. Tarinat ovat tarinoita, ja mallit ovat malleja (kaikki mallit ovat ihan tavallisia ihania naisia ja kaikki alle 175 cm). Huhtikuun mallina toimii kyllä kieltämättä todellinen (meidän perheen pelastava) enkeli Outi.

Pari sanaa tekemisestä:

Tämä mekko on todellakin uniikki. Rakensin mekon piirtämällä aluksi mallin muodot kertakäyttöpöytäliinaan. Kiitos helmikuun mallille hyvästä vinkistä! Tämän jälkeen rakensin kankaasta laskoksia ja rypytyksiä suoraan mallin päälle, joten vastaavanlaista mekkoa ei tule kyllä kadulla vastaan.

Eka sovitus 

Toka sovitus

Gutermann! Voi elämä mikä löytö! Tämä ihmeliima oli kyllä varsinainen pelastava enkeli. Liimailin sillä noin 70 strassikorua peittämään käsinpistojälkiä noista laskoksista. I Love Gutis!

Gutis ei kestänyt "hellää" kosketusta.

Tarkastelin kuukauden alusta alkaen, kuinka paljon unelmani etenemiseen eli mekon tekemiseen kuluu aikaa ja paljonko tarvikkeet maksavat.

Sovitukset:

45 minuuttia + juoruilut,

60 minuuttia + visiointia.1 tunti

2o minuuttia malli teki itse sovitukset

Puhelinpalaveri:

30 minuuttia – meikki, hiukset, kuvaukset, paikka, teema.

40 minuuttia sitä sun tätä

Ompelu:

3,5 tuntia  vuorikankaan ompelu ja leikkaus kera keskeytysten.

2 tuntia kankaiden siksakkaus ja kankaan leikkaaminen

20 minuuttia nuppineulojen viritteleminen kaula-aukkoon

1,5 tuntia kaula-aukkojen ompelu sekä toisen sivun saumaus

1,5 tuntia reunojen ompelu

1,5 tuntia helman liimaus.

1 tunti vuorikankaan ompelu

Käsinompelu:

1 tunti laskosten valmistaminen

2 tuntia + pari lasia viiniä laskosten valmistamiseen

1,5 tuntia laskosten ompelu kiinni reunaan

1 tunti selkälaskokset uusiksi ja sivu laskoksia

1 tunti selkälaskosten korjaus

1 tunti selän ja helman ompelua

1 tunti helman ompelua uusiksi

2 tuntia strassien liimaaminen

1 tunti viimeistelyt ja olkapään neppareiden ompeleminen

2 tuntia helman ja muun säätöä

Ideointi:

1 tunti + useita tuherruksia kalenterini sivuille. Olen opetellut piirtämään tämän kuukauden aikana ideoitani ihan paperille asti.

Kuvaukset:

2 tuntia meikki ja hiukset 

2 tuntia kuvaukset 

??? Valokuvaaja käsitteli kuvat <3 

Raha: 

Vuorikangas 1,2 metriä 8,40 €, Ryppysatiini valkoinen 1,5, metriä 7 €, lankaa 1,5 €, lisää samaa ryppysatiinia 1,6 metriä 7,50 €, (Jäi käyttämättä 0,5 metriä) diamonksit (strassikorut) 2, 5 € rasia. Ihmeliima Gutermann 5,80 tuubi, läpinäkyviä neppareita 5 paria ja satiininauhan pätkiä 1 €

Juttelin huhtikuun aikana usean eri ompelijan kanssa, ja he arvioivat tuntipalkakseen keskimäärin noin 30 €. Huhtikuun mekon jälkeen ymmärrän paremmin, kuinka paljon aikaa yhden mekon tekeminen todellisuudessa viekään. Ymmärrän myös miksi oman mekon teetättäminen on kallimpaa kuin valmiin mekon ostaminen. Mutta voiko uniikille mekolle edes asettaa hintaa? Mielestäni ei, sillä se on korvaamaton ainutlaatuisuudessaan!

Kiitos ihanalle mallilleni Outille. (ps. poikani on ihastunut sinuun!) Risto Kuulasmaa sinä se vaan osaat. Kuvista tuli ihan mielettömiä! http://flickr.com/photos/zachris

Kiitos Punavuoren residenssille!  Käytimme yhtenä kuvauspaikkana Helsingin ihaninta rantakahvilaa Mattolaituria http://mattolaituri.com Menkää sinne siellä on hyvä boogie!

PS. Kiitti mummo nuppineuloista! Tämän mekon laskostukset eivät olisi onnistuneet enää 12 nuppineulalla.

PSS. Facebookissa on myös ryhmä I Love dresses. Sieltä löytyy lisää kuvia tekemisvaiheista ym..

Ja nyt kaunis muistoni: Odessa A