lauantai 2. maaliskuuta 2013

Suunnittelemani mekko Emma Gaalassa upean Jannika B:n päällä

Reilu kuukausi sitten olin ystäväni kanssa lounaalla, ja kerroin hänelle etsiväni punahiuksista mallia kuvauksia varten valmisteilla olevaan mustaan mekkoon. Ja hetkessä hän heitti ilmoille ystävänsä Jannika B:n nimen. Nimi ja artisti olivat minulle entuudestaan tuttuja, ja mietin että hänen ulkonäkönsä sopisi tulipunaisine hiuksineen suunnittelemaani mekkoon täydellisesti.

Mutta muutamien viestin vaihtelujen jälkeen paljastui, että Jannika oli värjännyt hiuksensa vaalenpunaisiksi. En ehkä voisi käyttää häntä mallina juuri sitä tiettyä mustaa mekkoa ajatellen, mutta johonkin muuhun mekkoon kyllä. Viestittelyssä ilmoille nousi ajatus, että mitä jos yritettäisiin tehdä yhteistyötä Emma Gaalan tiimoilta.

Innostuin todella ideasta, ja kuukaudessa syntyikin kolme luonnosta. Mitat vaihdettiin kätevästi viestien välillä, ja sovituksia ehdittiin tekemään tasan yhdet viikko ennen gaalaa. Lopulta kävin tiputtamassa yhden mekoista hotellin respaan päivä ennen gaalaa, ja tässä on lopputulos:

Kuva: XTyyli 
Olkapäällä yksityiskohtana letitettyä nahkaa. Kuva: MTV 3
Tässä vielä muutama linkkejä, joiden takaa löytyy lisää kuvia puvusta.

Kuplia

Apu

Iltalehti

Iltasanomat

Jannika b on kaltaiseni tee-se-itse nainen, joka päätti tehdä itse unelmastaan totta. Usean vuoden pitkäjänteinen työ kantoi hedelmänsä, ja Jannika b julkaisi helmikuun alussa esikoisalbuminsa: "Kaikki rohkeus". Livenä tämä upea laulaja on ehdottomasti parhaimmillaan vauhdikkaan bändinsä kanssa.
Menkää siis ihmeessä tsekkaamaan livenä! Jannika b:n sivuille Tästä

Kiitos Jannika B tästä upeasta yhteistyöstä!! <3

Uuden blogini löydät täältä: For those who love dresses

Kysyttävää? Ot yhteyttä: you.love.dresses@gmail.com

3 kommenttia: